Valtio maksaa yrittäjien eläkemenoista noin kolmanneksen. Valtion osuus yrittäjien eläkemenoista on kasvanut. Tänä vuonna valtion osuudeksi on arvioitu 558 miljoonaa euroa. Valtio maksaa yrittäjien eläkemenoista noin kolmanneksen. Valtion osuudella […]
UUTISET & TIEDOTTEET
Suomalaisyrityksen liikkuvat linnoitteet kootaan teräskennoista – ”Kontti muuttuu suojaksi ja takaisin kontiksi parissa tunnissa”
Kenno Techin kennosuojat pysäyttävät rynnäkkökiväärin luodit jo tyhjänä ja hiekalla täytettynä myös raskaan konekiväärin panssarinläpäisevät luodit sekä tykistöammusten sirpaleet. Kasvumahdollisuudet ovat valtavat. Tavoitteena on 100 miljoonan euron liikevaihto vuonna […]
Startupit nyt myönteisempiä velkarahalle – Yksi ryhmä korostuu
Startupit suhtautuvat velkarahoitukseen aiempaa myönteisemmin, kertoo tuore startup-barometri. Suomen startup-yhteisön jäsenkyselyssä yritykset arvioivat asteikolla 1–5 velkarahoituksen merkitystä tällä hetkellä, vuotta aiemmin ja vuotta eteenpäin. Kyselyn mukaan velkarahoituksen merkityksen arvioidaan […]
Työnantaja, huomioi nämä muutokset Kelan korvausten haussa
Kela pyytää työnantajia siirtymään pian Ilmoitin.fi-palvelusta muihin asiointipalveluihin. 30. syyskuuta on viimeinen päivä, jolloin työnantajat voivat hakea Kelan etuuksia eSARA-tiedostoilla Ilmoitin.fi-palvelussa. Sen jälkeen työntekijöihin liittyviä etuuksia kuten sairaus- tai […]
Gaselliyritykset uudistavat yrityskenttää – Täällä niitä esiintyy
Nuoret ja nopeasti kasvavat yritykset sijaitsevat useimmiten kaupungeissa. Nuoret ja nopeasti kasvavat ns. gaselliyritykset ovat tärkeitä alueiden yrityskentän uudistumiselle, elinvoimalle sekä työllisyydelle. Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa selvitettiin gaselliyritysten […]
Kylmään veteen joka aamu ja neuletyön kanssa sohvalle – Uupumus opetti Inna-Pirjetta Lahdelle parempaa arkea
Inna-Pirjetta Lahden keskeisin hyvinvointia parantava oivallus on ollut se, että palautumisen pitää olla päivittäistä. Kaksi vakavaa uupumusta pakottivat Inna-Pirjetta Lahden miettimään arkeaan uudelleen. Ensimmäinen uupumus iski vuonna 2012, kun Inna-Pirjetta […]
PRH alkaa rokottaa myöhästymisestä – Toimita tilinpäätös ajoissa ja vältä uusi maksu
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) määrää syksystä alkaen myöhästymismaksun yrityksille, jotka eivät ilmoita tilinpäätöstä ajoissa. Tilinpäätöksen myöhästymismaksu koskee 1.12.2024 ja sen jälkeen päättyvien tilikausien tilinpäätöksiä. PRH määrää tilinpäätöksen myöhästymismaksun, jos […]
