Uusi EU-asetus laajentaa maantieteellisten merkintöjen suojan koskemaan myös suomalaisia käsityö- ja teollisuustuotteita, kertoo Patentti- ja rekisterihallitus (PRH). Tähän asti maantieteellisten merkintöjen suoja on koskenut vain maataloustuotteita ja elintarvikkeita. Maantieteelliset […]
UUTISET & TIEDOTTEET
Taloushallinnon ulkoistustutkimus tehdään jälleen – tervetuloa kumppaniksi
Ulkoistustutkimus tehdään uudelleen vuonna 2026. Näkyykö esimerkiksi digitalisaatio, tekoäly ja tuottavuusvaatimusten kasvu organisaatioiden käytännön valinnoissa? Artikkeli Taloushallinnon ulkoistustutkimus tehdään jälleen – tervetuloa kumppaniksi julkaistiin ensimmäisen kerran Suomen Taloushallintoliitto ry.
Joka toinen uusi henkilöauto rekisteröidään yritykselle
Työsuhdeautot vauhdittavat käyttövoiman muutosta. Tammi-marraskuun aikana uusia henkilöautoja ensirekisteröitiin 66 342 kappaletta eli 2,1 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2024 vastaavana aikana, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Pakettiautoja ensirekisteröitiin tammi-marraskuussa 9 535 […]
KL: Konkursseissa luvassa 2000-luvun ennätysvuosi
Tammi-marraskuussa on asetettu konkurssiin enemmän yrityksiä kuin koko viime vuonna yhteensä, kertoo Kauppalehti. Vuoden alusta marraskuun loppuun mennessä Suomessa on asetettu konkurssiin 3 043 yritystä, Kauppalehti kertoo konkurssiasiamiehen toimiston […]
Reijan käsityöharrastuksesta syntyi yritys – Asiakkaat saavat toivoa häneltä kuoseja, jotka suunnitellaan ja painetaan Suomessa
Reija Velin pyrkii siihen, että hänen ompelemansa laukut ja kukkarot olisivat mahdollisimman kotimaisia. Pikkuisissa kännykkälaukuissa ja kukkaroissa kukkivat orvokit, päivänkakkarat sekä sinivuokot. Suomalaisesta luonnosta on poimittu metsäneläimiä kuten kettuja […]
Hotelli Joronjäljen yrittäjä Auvo Puurtinen alkaa väsyä taisteluun vakuutusyhtiön kanssa: ”Totta puhuen jaksan aika huonosti”
– Joulumieltä ei ole yhtään, yksinyrittäjä sanoo. Hotelli Joronjäljen parkkipaikalla sattuneesta, kahden ihmisen hengen vaatineesta onnettomuudesta on kulunut neljä viikkoa, mutta yrittäjä Auvo Puurtinen odottaa edelleen vakuutusyhtiön ohjeita. Kerroimme […]
Alennettu alv-kanta muuttuu – Tämä ratkaisee, käytetäänkö vanhaa vai uutta verokantaa
Eduskunta hyväksyi veromuutoksen perjantaina. 14 prosentin alennettuun verokantaan kuuluvien tavaroiden ja palveluiden arvonlisävero alenee 13,5 prosenttiin. Eduskunta päätti asiasta perjantaina. Muutos tulee voimaan vuoden 2026 alussa. Veromuutos koskee elintarvikkeita, […]
Mikroyritysten suosittu laina tekee paluun − Nyt mukana myös uusi yritysryhmä
Finnvera jatkaa mikroyritysten lainaa ja avaa lainahaun myös aloittaville. Valtion erityisluottoyhtiö Finnvera avaa uudelleen hakuun lainan mikroyritysten kasvuhankkeisiin. Haku käynnistyy helmikuussa, ja lainaa voi hakea heinäkuun 2026 loppuun saakka. […]
