Erja Yli-Kahila on luotsannut hyvinkääläistä Teräskolmiota viisi vuotta. Hän kokee, että lopulta jännitys oli turhaa, sillä ala otti hänet hyvin vastaan. Vielä nuorena Erja Yli-Kahila ei uskonut jatkavansa perheyritystä. […]
UUTISET & TIEDOTTEET
Anon Pop Ristikot hurmasivat suomalaisnuoret – ”Jos joku olisi sanonut, että päädyn ristikkolehden kustantajaksi, olisin nauranut”
Pop Ristikot on kasvanut nopeasti nuorten ilmiöksi, ja nyt Ano Miettinen vie sitä kohti kansainvälistä kasvua. – Monet ihmettelevät, miten nuoret innostuvat ristikoista kaiken sen sekopäisen viihteen rinnalla, mitä […]
Väitöstutkimus: Koulujen yrittäjyyskasvatus ei yksin riitä lisäämään yrittäjyyttä, harrastuksilla ja perhetaustalla iso rooli
Nuorten yrittäjämäinen ajattelu ja osaaminen kehittyvät usein koulun rinnalla myös vapaa-ajalla koulun ulkopuolisissa oppimisympäristöissä. LUT-yliopiston tuoreen väitöskirjatutkimuksen mukaan koulujen yrittäjyyskasvatuksen vaikutukset yrittäjyyspotentiaalin lisääntymiseen ovat heikommat kuin usein ajatellaan. Sen […]
Sähkönhankinta 2026: epävarmat markkinat vaativat osaavan kumppanin
Sähkömarkkinat elävät jälleen epävarmuuden aikaa. Geopoliittiset jännitteet ja heikentynyt vesitilanne Pohjoismaissa luovat yrityksille sekä riskejä että mahdollisuuksia. VENI Energia on yli 10 000 suomalaisen yrityksen ja julkisen sektorin toimijan […]
Shakkipöytä on yrittäjä Agim Sopjanille tie mielenrauhaan: ”Jotkut eivät kestä hävitä”
Yrittäjä Agim Sopjan unohtaa yrittäjyyden murheet shakkilaudan ääressä. Rakennusalalla toimiva yrittäjä Agim Sopjan, 58, ei voisi elää ilman shakkia. Peli on ollut hänen suvussaan merkittävässä roolissa jo vuosikymmenten ajan. […]
Yrittäjien Pentikäinen: ”Eurooppa ei voi olla enää varma, että Yhdysvallat seisoo sen rinnalla tilanteessa kuin tilanteessa”
– Venäjän hyökkäys Ukrainaan palautti EU:n perusasioiden äärelle, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa Eurooppa-päivän blogissaan. Eurooppa ei voi olla enää varma, että Yhdysvallat seisoo sen rinnalla tilanteessa kuin tilanteessa. […]
