Uutiset

Vihreä siirtymä etenee hitaasti kuljetusyrityksissä: Yli 90 prosenttia aikoo investoida dieselmoottoreihin

SKALin tuoreen kyselyn mukaan kiinnostus vaihtoehtoisiin käyttövoimiin kasvaa, mutta käytännön hankinnoissa diesel jyrää edelleen kaasun ja sähkön. Kuljetus- ja logistiikka-alan etuja valvovan SKAL ry:n tuoreen kuljetusbarometrin mukaan kuljetusyritysten investointiaikeet ovat painuneet alhaisimmalle tasolle kolmeen vuoteen. Kyselyn perusteella seuraavan neljän kuukauden [...]
Continue Reading

Taikuri Risto Leppänen loihtii yritysten pikkujouluissa tyhjän pullon täyteen olutta

Taikuri Risto Leppäsen kalenteri on lähes täynnä firmojen pikkujouluja, sillä moni työnantaja haluaa satsata henkilöstön viihtyvyyteen myös taloudellisesti haastavina aikoina. Yrittäjä, taikuri ja magikoomikko Risto Leppäsen tuorein taikatemppu sai hiljattain erään ravintolan tarjoilijan puuttumaan show’hun. Leppänen esitteli muutaman hengen porukalle [...]
Continue Reading

Iisalmen keskustassa on kylmä ja pimeä aavetalo, jossa sinnittelee kaksi yritystä – ”Voisin luovuttaa, mutta ei ole paikkaa mihin lähteä”

Kirsi Niva jatkaa ravintolatoimintaa konkurssiin haetussa kiinteistössä, jonka lämmitys on katkaistu. Iisalmen ydinkeskustassa sijaitsevan Savonkatu 19:n kiinteistössä on viime vuodet eletty vähintäänkin erikoisessa tilanteessa. Viime viikolla Iisalmen Sanomat kertoi taloyhtiön asettamisesta konkurssiin. Savon Voima haki kiinteistöosakeyhtiön konkurssiin maksamattomien kaukolämpölaskujen takia. [...]
Continue Reading

Betonilaatta, matonkutoja ja amor eli kolme näkökulmaa taloushallinnon tulevaisuuden osaamiseen

Minkälaisia taitoja taloushallinnossa tarvitaan tulevaisuudessa? Mihin ala menee ja minkälainen työntekijä alalla pärjää? Yrittäjä, Tili-instituuttisäätiön hallituksen varapuheenjohtaja ja työelämätaitojen asiantuntija Juha Leviäkangas tarjoilee kolme näkökulmaa taloushallinnon tulevaisuuteen. The post <strong>Betonilaatta, matonkutoja ja amor eli kolme näkökulmaa taloushallinnon tulevaisuuden osaamiseen</strong> appeared [...]
Continue Reading

Pakoteriski voi iskeä yritykseen kuin märkä rätti – ”Vaikka näkisi miten paljon työtä, homma voi mennä vihkoon”

Asiantuntijan mukaan keinot Venäjä-pakotteiden alaisen asiakkaan tunnistamiseksi ovat varsin rajalliset. Koska olet viimeksi tarkistanut, onko asiakkaasi Venäjän vastaisella pakotelistalla? Yritysten kannalta oleellisessa roolissa on Venäjää koskeva pakotelainsäädäntö, jonka tulkitsemiseen apua tarjoaa muun muassa ulkoministeriö, joka listaa sivuillaan ohjeita yrityksille. Lähde
Continue Reading

”Yksinyrittäjillä työhyvinvoinnista huolehtiminen unohtuu helposti”, sanoo kansalaisaloitteen tehnyt yrittäjä

Suomen Yrittäjien yksinyrittäjäverkoston johtoryhmän puheenjohtajan Saara Liukkosen mukaan kulttuuri- ja liikuntaedun pitäisi toteutua tasa-arvoisesti yritysmuodosta riippumatta. – Tasa-arvon vuoksi se olisi tärkeää saada, jotta ei kohdeltaisi eriarvoisesti eri yritysmuotoja. Toinen vahva perustelu on työhyvinvoinnin ylläpitäminen, joka tulisi paremmin mahdolliseksi. Lähde
Continue Reading

Maksuttomia webinaareja kyberuhista, Suomi.fi-valtuuksista ja kestävyysraportoinnista

Taloushallintoliitto järjestää tulevina kuukausina useita maksuttomia webinaareja alalle merkittävistä ja ajankohtaisista aiheista. Tilaisuuksissa välitämme tietoa koko taloushallintoalalle – tule kuuntelemaan ja keskustelemaan. The post Maksuttomia webinaareja kyberuhista, Suomi.fi-valtuuksista ja kestävyysraportoinnista appeared first on Suomen Taloushallintoliitto ry.
Continue Reading