Hannu Medina kannustaa matkailualan yrityksiä viestimään niin, että se kolahtaa sateenkaari-ihmisen sydämessä
Viestinnän asiantuntijan Hannu Medinan mukaan Suomi voisi houkutella nykyistä enemmän sateenkaarimatkailijoita, jos erityisesti hotellit ja ravintolat markkinoisivat selkeämmin sateenkaariystävällisyyttään. Sateenkaarimatkailun ja -viestinnän pioneerin, yrittäjä Hannu Medinan mukaan Suomella on suuri valtti, jota ei matkailun markkinoinnissa toistaiseksi hyödynnetä riittävän hyvin. Lähde
Continue Reading
Septemperi ja muut uudet yritykset – Katso lista
Yrittajat.fi listaa kuluvalla viikolla rekisteröidyt yritykset paikkakunnittain. Yrittajat.fin lista uusista yrityksistä pitää sisällään maanantain ja tiistaiaamupäivän aikana rekisteröidyt uudet yritykset. Alkuviikon aikana on ehditty perustaa 169 yritystä. Viikon muut uudet yritykset voi tarkastaa Patentti- ja rekisterihallituksen Virre-palvelusta. Lähde
Continue Reading
80-vuotias valokuvausliikkeen yrittäjä huomasi jo aikoja sitten, ettei passikuvilla elä: ”Osa lähti paniikkimyyntiin”
Sastamalalainen yrittäjä Seppo Lehtinen etsii kaikessa rauhassa uutta omistajaa valokuvausliikkeelleen. Vastikään 80 vuotta täyttänyt yrittäjä Seppo Lehtinen on tuttu hahmo Vammalan keskustassa. Hänen valokuvausalan liikkeensä Keskuskuva sijaitsee torin kupeessa. Vuonna 1970 perustettu yritys on muuttanut ainoastaan kerran historiansa aikana, kun [...]
Continue Reading
Lähipäivinä jyrisee ja salamoi: Näin ehkäiset ukonilman tuhot sähkölaitteille – ”Pienikin laite voi olla riski”
Tietokirjailija Petteri Järvinen muistuttaa akkujen ylikuumenemisen vaaroista. Elisan laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Olli-Pekka Nokkonen kehottaa suhtautumaan ukonilman riskeihin riittävällä vakavuudella. Ukkosia ja rajujakin sateita on ennustettu eri puolille Suomea. – Haja-asutusalueella tai erityisen ukkosherkällä alueella puhelin- ja sähköverkkoon kytketyt tietokoneet ja [...]
Continue Reading
Oletko jo kirjautunut Yrittäjien uudistuneeseen jäsenpalveluun?
Yrittäjät.fi-sivuston jäsenpalvelua uudistettiin kesäkuun alkupuolella. Muista kirjautua uuteen palveluun. Verkkosivu-uudistuksen myötä aiemmin jäsenpalvelusta löytyneet jäsensisällöt (mm. jäsenedut, mobiilikortti ja jäsenille rajatut tietosisällöt) on nyt siirretty julkiselle Yrittäjät.fi-sivustolle. Vain jäsenille avoin sisältö erotetaan julkisesta sisällöstä kirjautumisella. Lähde
Continue Reading
Tiedätkö miten toimia, jos työntekijäsi sairastuu vuosiloman aikana? Lue asiantuntijan ohjeet
Vuosiloman siirtämisen edellytyksenä on työntekijän pyyntö. Siirtoa on pyydettävä ilman aiheetonta viivytystä. Suomen Yrittäjien neuvontaan tulee säännöllisesti kyselyitä liittyen työntekijän sairastumiseen vuosiloman aikana. Yrittäjiä askarruttaa muun muassa se, miten loman siirtäminen onnistuu. – Usein kysymykset liittyvät niin kutsuttuun työntekijöiden ”omavastuuseen” [...]
Continue Reading
Nämä 208 yritystä nousivat AAA-luokkaan – Katso lista
Yrittajat.fi julkaisee viikoittain AAA-luokkaan päässeiden yritysten tiedot. Listauksessa ovat mukana viikon aikana AAA-luokkaan nousseet yritykset. Listalla on yhteensä 208 yritystä. AAA-luokitus on merkki yrityksen erinomaisista taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Luokituksen myöntää Suomen Asiakastieto Oy ja se perustuu... [...]
Continue Reading
