Lastenkodin kasvatti raivasi tiensä palkituksi lamppusuunnittelijaksi – ”Olen oppinut tekemään aina kaiken itse”

Suomessa ei myyty sellaisia led-valaisimia kuin Janne Halttu olisi halunnut, joten hän alkoi suunnitella ja tehdä niitä itse. Kun yrittäjä Janne Halttu vuonna 2009 rakensi kolmatta omakotitaloa perheelleen, hän alkoi miettiä, että ehkä valaistuksessa olisi aika siirtyä uudempaan tekniikkaan. Led-valaisimissa [...]
Continue Reading

Yrityslähestymiskielto etenee – ”Kauppiailla, työntekijöillä ja asiakkailla oikeus turvalliseen ympäristöön”

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi vuoden aikana. Yrityslähestymiskiellon valmistelu jatkuu. Muutostarpeiden arviointi ja valmistelu tehdään oikeusministeriössä virkatyönä, ja työn tueksi asetetaan seurantaryhmä, johon kutsutaan edustajia muun muassa tuomioistuinlaitoksesta, poliisista, Suomen Yrittäjistä ja Kaupan liitosta. Lähde
Continue Reading

Varoitus yrittäjille: Laskutushuijauksia liikkeellä – Viranomainen julkaisi ohjeet, joilla voit välttyä pahimmalta

Kyberturvallisuuskeskus on viime aikoina saanut ilmoituksia laskutushuijauksiin tähtäävistä tietojenkalasteluviesteistä. Traficomin alainen Kyberturvallisuuskeskus kertoo, että kalasteluviestejä on viime aikoina lähetetty esimerkiksi Traficomin ja hyvinvointialueiden nimissä. Viesteissä organisaation talouspäällikköä esittävä rikollinen yrittää saada vastaanottajaa lähettämään… Lähde
Continue Reading

Pohjanmaalla ideoitiin KAJ-leivos, josta tuli välittömästi hitti – ”Leipurille on tulossa apua”

Yrittäjä Pia Johansson varautuu jo euroviisuhuuman nousuun. Kokkolan ja Pietarsaaren välissä sijaitseva Pias Livs ei ole aivan tavallinen kauppa. Sieltä saa nimittäin leivoksia, jotka viedään todennäköisesti pian käsistä. Syynä on KAJ-yhtye, jonka kotipaikka Vöyri on vajaan 100 kilometrin päässä. Elintarvikeliikkeen [...]
Continue Reading

Viimeisen vuoden aikana vireille yli 3 600 konkurssia – ”Suurin lukema sitten elokuun 1997”

Konkurssiuhan alla on aiempaa pienempiä toimijoita. Tilastokeskus julkaisi perjantaina tuoreet konkurssitilastonsa. Maaliskuussa pantiin vireille 350 konkurssia, mikä on 76 konkurssia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Prosentteina kasvua edellisvuoden maaliskuuhun oli 28. Myös konkurssiin haettujen yritysten henkilötyövuosien määrä oli hieman korkeampi [...]
Continue Reading

PRH määräsi lisää laiminlyöntimaksuja – Yrittäjä, näin vältät ikävän yllätyksen

Jos yritys ei korjaa tietoja PRH:n pyynnöstä huolimatta, sille voidaan osoittaa kaksinkertainen maksu. PRH:sta kerrotaan Yrittajat.fille, että yrityksille on määrätty uusia laiminlyöntimaksuja. Huhtikuun alussa maksumääräys on lähetetty kaikkiaan 26 yritykselle. Laiminlyöntimaksun määräämisen perusteena on ollut se, että yrityksellä ei ole [...]
Continue Reading

Yrittäjien Salminen kauppasodasta: ”Jos ei ole neuvotteluja, niin vastatoimet näyttäytyvät herkästi poliittisena mutapainina”

Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Petri Salmisen mukaan Euroopan on valmisteltava kauppasodan vastatoimia huolella. Liikkeet kansainvälisessä kauppapolitiikassa ovat nyt vauhdikkaita, ja seuraukset näkyvät erityisesti osakemarkkinoilla. – Osoittaa epävarmuuden tilaa maailmassa ja tätä epävarmuutta ehkä enemmän tai vähemmän tarkoituksellisesti myös lietsottu… Lähde
Continue Reading

”Koko talo sytytettiin palamaan juuri kun vuotava katto oli saatu korjattua” – Kauppasota iskee tauosta huolimatta teollisuuden kasvuun

Mielivaltainen ja arvaamaton kauppasota osuu suoraan talouden hauraaseen elpymiseen, sanoo Suomen Yrittäjien ekonomisti. Tilastokeskus julkisti torstaina uudet teollisuuden tilaus- ja tuotantoluvut. Teollisuuden uusien tilausten arvo oli helmikuussa 3,7 prosenttia vuoden takaista suurempi. Teollisuustuotanto sen sijaan väheni 0,9 prosenttia tammikuusta ja [...]
Continue Reading